torstai 19. heinäkuuta 2012





Vähän kesäkuvia; uusi, kotiviinipulloa vastaan saatu surffipoppikitara, ahvenfileitä ja perushengailua Mintun neljän päivän Turku-visiitiltä, joista kolme tuli vietettyä lähinnä Dynamon tanssilattialla, mökkeilyä folk-hameessa Hartolassa ja vika kuva kuvaa sitten loppuloman tunnelmia melko osuvasti.

perjantai 13. heinäkuuta 2012


Olipa kerran hauska keskiviikko Stockholm popissa ja silmättömyys.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012



Eksyttiin lauantaina Mietoisiin vuorokaudeksi ja tässä tulokset. Grilli oli kiinni mutta onneksi viinipullon korkki pysyi auki.

Ps. Kuvat muuten lainattu Jelenalta, laittomasti ja ilman lupaa

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kyl me kai vielä joskus postataan jotain (järkevää).

lauantai 12. toukokuuta 2012


 
hiljaiselo näämmä jatkuu
btw. bentasticoo @ instag.

torstai 12. huhtikuuta 2012


Vihaan epäkevättä, joten kai on ihan ok ottaa aurinkoisen ilman keskelle sattuvassa lumisateessa posekuvia (ei sentään ole itselaukaisemella otettuja, vaikka siltä näyttääkin, joku roti sentään) takapihalla? Onhan myös ihan ok näyttää kaulattomalta? Jään kaipaamaan meidän takapihaa, kun muutetaan taas vaihteeksi. Asunto olis tosin ihan kiva saada ennen muuttoa.

maanantai 19. maaliskuuta 2012



Tajusin vasta että melkein yli puolissa kuvista istun tolla rikkinäisellä hiton muovipallilla.
On tullu oltua vähän laiskempi, mut jos nyt koittais vähän tsempata.
Nimittäin nyt starttaa etsiväkaksikon suuri KAHVILAVERTAILUUU!! TÖRRÄTTÄTÄRÄÄ!!
Alamme toveri Vägensmunin kanssa tehdä empiiristä kahvilatutkimusta Turun kahviloista. Arvostelu perustuu vain lähinnä vallalla olevaan vitutustilaan ja muihin ärsykkeisiin. Älkää loukkaantuko kahvit.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Minttu vs. Tukholman klubikuvaajat

...postaus tunnettakoon myös nimellä: näin nolaat itsesi julkisesti. Täällä klubikuvaus on melko yleistä ainakin niissä paikoissa, missä meillä on tapana käydä, ja muutettuani tänne se oli alussa ihan hauskaa, kun joku halusi kuvata. Kunnes näin tulokset. Melko pian huomasin, etten vain onnistu klubikuvissa. Harmillista kyllä täällä kuvaajat ovat melko aktiivisia ja muutama jopa tuttu, joten kuvien välttelykään ei tunnu onnistuvan. Tuloksena kasa hirveitä kuvia nettisivuilla, joita valehtelematta melkein jokainen jostain täällä tietävä seuraa. Noh, annetaan nyt sitten mennä, tutoriaali epäonnistuneisiin klubikuviin.

Kaava: Tanssi muutama tunti itsesi hikiseksi dödselektroa ja tule kuvatuksi, kun lepäät ja nojaat dj-pöytään. Nappaa vielä kainaloosi joku random-jätkä ja näytä tuttavalliselta hänen kanssaan, jotta saat vastailla koko viikon kysymykseen: kuka toi on?

Kaava: Mene laittamaan tekstiviestiä paikkaan, jossa on kenttää. Älä huomaa kuvaajaa, ja kun huomaat katso päin kameraa ja onnistu näyttämään hevoselta. Pidä vielä kädessäsi päiväkoti-rannekorua, jonka olet laittanut läpällä käteen viideksi minuutiksi. Juo myös kaljaa pillillä, vaikka yleensä et sitä tee, niin näytät vielä katu-uskottavammalta.

Kaava: Ole kännissä. Yritä ottaa viehkeä asento puristamalla kätesi vartaloasi vasten. Tuloksena kätesi on suurempi kuin pääsi, ja näytät kuvassa muutenkin vähintään kaksikymmentä kiloa painavemmalta. Suosittelen ottamaan seuraksi myös parhaan kaverisi, joka on myös kännissä, ja noh, ottaa paholaisviettelijätär-ilmeen. Tai pikemminkin yrittää sitä.

Kaava: Okei, eniten tähän sopisi: miten näyttää Tukholman bad ass-elektroklubilla, Slakthusetissa, 13-vuotiailta koulun discossa. Vastaus tosin on, etten vain yksinkertaisesti tiedä. Kuvaajalla on pakko ollut ollut joku nuoruusmode päällä, kun kaikki tässä kuvassa näyttävät korkeintaan juuri 13-vuotiailta.

Kaava: Tanssi hieman edempänä kavereitasi, niin näytät heidän rinnallaan jättiläiseltä, vaikka oikeasti olet samanpituinen. Näytä myös ystäviesi kanssa siltä, että olette ainoat, jotka oikeasti tanssivat, ja se onkin totta, koska tanssi on feikattua.

 Siinä tuoreimpia kuvia, vanhempia en enää halua edes löytää netin syövereistä.

maanantai 5. maaliskuuta 2012



Varsin onnistunut sunnuntai sisältäen mm. kevään ensimmäisen piknikin Gamla stanin rannassa. Viimeisessä kuvassa tähyilen toivon mukaan toteutuvan kesätyöpaikkani suuntaan.

Ps. Hei kyl meitäki saa heittää kommenteilla, käy tätä sentään aina joku katsomassa päivittäin.

maanantai 27. helmikuuta 2012








Olipas siinä taas viikonloppu. Liikaa huonoja dubstep- ja Hans Mellanbacke-vitsejä, onnistuneita ja vähemmän onnistuneita kokkausvuoroja (miltä kuulostaa juustokakkuvanukas), Whitney House-pianohousea ja vähän krebaustakin. Nähdään taas pian pojat!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012


Eilen täällä oli klassinen fettisdag, jolloin on tapana syödä hyvin hyvässä seurassa jnejne. Itse vietin päivän epäsosiaalisesti yksin kotona kämppisten lennellessä ties missä ja liian laiskana soittamaan muille kavereille, mutta onneksi seuranani oli tohtorit ja päällä klassikkopäivän kunniaksi ehkä klassisin asu, joka kaapistani löytyy. Ohessa myös klassinen, huonolaatuinen peilikuva klassisella kuvaan unohtuneella imurilla.

En syönyt edes pullaa, pitelin kyllä kaupassa jo yhtä pakkausta kädessä, kunnes tajusin, että mantelimassa on ehkä kamalampaa kuin tämä  biisi, joka on valitettavasti tällä hetkellä Ruotsin listaykkönen. Sen sijaan rikoin chevre- ja balsamicolakkoni. Noiden ylensyönti kun tarkoittaa melko suurta lovea kuukausibudjetissa.
Niin ja hei Benjami tulee kylään huomenna, jee!

sunnuntai 19. helmikuuta 2012


Webbikamera (käyttääks joku vielä tota sanaa?) alkoi toimia ja meidän poseeraushalut heräs. Viikonloppu kului lähinnä pianoa soittaen Marie Laveaun tupakkahuoneessa, opetin tukholmalaisille Sibeliuksen salat ja soitin nelikätisesti Libertinesiä Carl Barat-look-a-liken kanssa.

perjantai 17. helmikuuta 2012


Oli Viiksi & Tatskabileet. Kuvat on toinen toistaan kauheampia ja huonompia, mut toivottavasti Isan kynäilemät tatskat näkyy! Ylemmässä siis sateenkaarta oksentava enkelivauva joka kuvastaa lapsuutta. Alemmassa lihateollisuuteen kantaa ottava lihamylyyn joutuva itkevä yksisarvinen, jota tietenkin kuristaa piikkilanka.

Eihän musiikki voi olla huonoa jos se muistuttaa tarpeeksi Kenttiä?

tiistai 7. helmikuuta 2012




Tänään First Aid Kit
Kohta klubille ja instagramit tulille hophop.

maanantai 30. tammikuuta 2012



Himobloggaaja-Minttu tässä taas hei. Yritän juurikin parhaani mukaan vältellä velvollisuuksia (kuten palkkaan tarvittavien viiden artikkelin kirjoittamista) mm. kuvaamalla takapihaa ja rikkinäisiä maihareitani. Ehkä seuraavaksi alan pelata dartsia tai krokettia. Tai sitten vain keitän noin miljoonannen kupin teetä ja alan oikeasti kirjoittaa.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Meidän naapurilla on discopuu, joka on itse asiassa meidän tontilla ja joka luultavasti näkyy avaruuteen asti.

perjantai 27. tammikuuta 2012

keskiviikko 25. tammikuuta 2012


Ostin sulle Ben paidan. Se ei oo ihan noin kiiltävä. Älä myöskään pue sitä rintsikoiden kanssa ja kääri hihat paremmin niin se on varmaan ihan kivan näkönen. Olis kiva jos tulisit hakemaan sen, postitus Suomeen maksais enemmän kuin paita itsessään. 
Ole hyvä, nyt lähden Baba Soniciin.